Ulkona on ollut aivan ihanat ilmat! Lämmintä auringonpaistetta ja leppeä tuuli. Nyt saisi kyllä jo vähän sataa, lähes neljään viikkoon ei ole tullut pisaraakaan!

Minä en ole ehtinyt puikkoihin viime aikoina koskeakaan. Lankoihinkin vain sen verran, mitä keräilen niitä lattialta uteliaan taaperon jäljiltä. Pitäisi keksiä noille jokin järkevä säilytystapa. Nyt langat ovat isossa (ylipursuvassa) muovipussissa makkarin lattialla ja puikot siellä täällä lahjakasseissa keskeneräisten töiden kanssa. Miten te muut säilytätte lankoja ja tarvikkeita?

Ostin viime viikolla askartelutarpeita loppuunmyynnistä. Sääli vaan, että kaikki kevään juhlat meni jo. No äitienpäivä nyt olisi vielä viikonloppuna, mutta taidan antaa lasten tehdä kortit mummoilleen. Miksiköhän Juhannukseksi ei askarrella koristeita? Seuraava juhla meidän perheessä on isänpäivä, ihan vielä en taida aloittaa korttia.

Ajattelin kyllä, että voisin hyvin aloittaa nyt joululahjojen suunnittelun ja vaikka neulomisenkin. Tulisi kerrankin jotain itsetehtyä ja ehkä jopa ajoissa valmiiksi (kolkkoa hohotusta tähän). Noh, kesä mökillä menee varmaan kivien siirtelyyn ja risujen keruuseen, mutta ehkä iltaisin voisi vähän neuloakin? Kuulin muuten juuri, että Saimaasta lähti juuri jäät! Mökille, mökille, mööööökille...

Sininen